Minua jännitti kauan, mitä minua kuvannut henkilö saisi aikaan videoklipeillään. Nyt minua hävettää enemmän se ensimmäinen kohtaus, jonka tiesin menneen pieleen osaltani. En pidä selittelystä, mutta tähän sanoisin puolustukseksi, että sisällä oli paljon väkeä ja jouduin hidastamaan pyörähdystäni sen verran, että se meni pipareiksi. Videoltakin huomaatte, että läheltäni käveli juuri silloin eräs tuntematon henkilö, joka vaikeutti pyörähdystä. Ehkä ulkona olisi mennyt paremmin, mutta koska olen kokonaisuudessa tyytyväinen muihin kohtauksiin, minua ei niin paljon haittaa tuo ensimmäinen. Videoon löydät linkin lopusta ;)
Ajattelin, että asiaa kannattaisi nyt valottaa hieman seikkaperäisemmin (saatan toistaa itseäni edeltävän postauksen lopusta, johtuen ihan siitä, että tämäkin tapahtui Kupliilla). Kaikki siis lähti siitä, että tuntia ennen Kupliin loppumista, minulta tultiin pyytämään yhteiskuvaa. Ensimmäinen yhteiskuvani oli melkein yhtä hermostuttava asia kuin ensimmäinen videopätkä. No, kumpikaan ei mennyt ihan putkeen, mutta sitä seuranneet videopätkät onnistuivat huomattavasti paremmin ja olen kiitollinen editoijalle siitä, että pyörähdyksestä jäi pahimmat mokat pois. Kun tämä kohtaus oli kuvattu, pyysin ystävältäni, että hän ojentaisi minulle kartan ja avaimen takaisin kun ojensin hänelle miekkaani (hänellä oli miekkakoteloni vyöllään). Kun henkilö, joka kuvasi nämä videon klipit huomasi myös kartan ja avaimen käsissäni, hän tokaisi jotakuinkin näin "sinullahan on siinä kaikki propit mukana. Haluaisitko, että kuvattaisiin sinua niidenkin kanssa?"
(Proppi = lisäosa/yksityiskohta)
Ja siitä se lähti. Menimme ulos, koska minulla oli kuuma viitassani ja koska siellä olisi parempi tausta kuvaamiseen, enkä voisi satuttaa ketään, jos huitoisin miekallani. Kuvaaja pyysi, että kulkisin kujaa pitkin lukien karttaani ihan eksyksissä. Ennen kuin aloimme kuvata, olimme huomanneet, että seinässä olevassa kyltissä luki osuvasti Seelanti. Päätimme punaisen langan johtavan kyltille, muuten koko homma oli improvisoitu. Minulla oli alkuperäisenä ideana, että menen kyltin luo ja sanon "aha, Seelanti. Uusi-Seelanti, eikös ne kuvaukset ollut siellä?", mutta olen itsekin samaa mieltä kuvaajan kanssa, että tämä äänetön ja sanaton versio, puhdas vahinko, oli parempi kuin ideani. Loput kohtaukset oli myös improttu, koska huomasin sen olevan paljon hauskempaa ja lopputulos yllättäisi minut, kun en osaisi odottaa mitään kaavamaista ja suunniteltua tulosta, josta voisin vain huomailla virheitä. Ja... Noista improistahan tuli ihan kivoja :) Seuraavalla kerralla ajattelin kyllä tanssia, tuli tehtyä sitä jo kadulla kavereiden kanssa.
Kun kuvaukset oli tehty, kysyin ihan mielenkiinnosta, mihin kuvaaja aikoi käyttää videoklippejä. Hän kertoi kuvaavansa näissä cosplaytapahtumissa yleensäkin, ja siinä tuli sitten puhuttua hieman enemmän minun klipeistäni. Hän sanoi myös, että klippini saattaisivat päästä isohkoon rooliin. Heitin hänen kanssaan läppää siitä, miten niiden tarinaa kerrottaisiin videolla - en todellakaan uskonut, että hän toteuttaisi ne ideat! Ja tässä sitä ollaan - kaikki kohtaukset pääsivät, niistä tuli kuusi lyhennettyä/nopeutettua pätkää. Ja mikä hauskinta; kun olin tullut kotiin ja kirjoittanut kuvaajalle, että voisitko kenties käyttää Kuplii tunnariani eli Icona Popin On a Roll kappaletta, ja hänhän käyttikin! Olen kiitollisuuden velassa, video on ihana jo ilman tietoa siitä, että se on ensimmäinen minun cosplay-urani aikana kuvattu. Kiitos Traveler281! Thorin kiittää ja kumartaa!
No comments:
Post a Comment