Saturday, 5 March 2016

Tervehdys jälleen!

Aivan alusta aina tähän päivään...

Tervehdys uudet ja vanhatkin lukijat!

Koska aikaa on kulunut, olen luonnollisesti ja kronologisesti kasvanut, muuttunut hieman siitä, kuka olin aikoinaan aloittaessani tätä blogia. Joten antakaa ja minä esittäydyn teille uudelleen, joillekin toki ensimmäistä kertaa, mutta esittäytymisen sekin vaatii:

   Nimeni on Anniina ”Thorry” Höysniemi tai Tobias alias T.O.B, te päätätte! Olen harrastanut aktiivisesti cosplayta vuodesta 2012 lähtien ja cossasin tosiaan jo ensimmäisessä conissa, jossa olen koskaan ollut. Pukukirjoni ei ole vielä suuri, mutta se on ilmeisesti kasvamassa pian räjähdysmäisesti (jos minun listaukseni pitää paikkansa). Jotta uudet ja vanhat lukijat pääsevät samalle tasolle kuulumisissani ja cosseissani, käyn nyt läpi lyhyen cosplay-historiani.

Vuosi 2012, Tracon 7
Ensimmäinen cossi ikinä, Legolas Greenleaf LOTR-trilogiasta
Nyt kun jälkeenpäin katson tätä ainokaista kuvaa, joka ensimmäisestä cossistani on Tracon 7:n ajoilta, ihmettelen tosissani ”kuinka oikein kehtasin jatkaa tätä harrastusta?” Sanotaanko vaikka, että olen hieman ujo ihminen ja toisten arvostelu sattuu minuun usein hieman liian paljon. Myöhemmin cosplay on kyllä antanut minulle huomattavasti itseluottamusta, mutta olen aina hyvin ujo mikäli olen asussa ensimmäistä kertaa. Minua hävetti hieman kulkea tässä asussa, koska tuntui ettei kukaan tunnistanut minua. Oli ihme, että siis jatkoin harrastusta, jossa en edes alkuun tuntenut olevani kelvollisella tasolla, mutta koska jokunen conikävijä tunnisti asuni ja pari otti ihan kuvankin, minusta ei ehkä tuntunut niin pahalta. Toisaalta, eikös jokainen aloita jostain? Minä vain satuin aloittamaan sen näin.

Vuosi 2013, Tracon 8
Toinen cossi ikinä ja ensimmäinen paricossi, Thorin Oakenshield (Hobitti - AUJ)
Halusin kokeilla jotain uutta ja no... minä kokeilinkin. Thorinin cossin tekeminen oli joka suhteessa tuskallista, mutta kun viimein sain sen valmiiksi ja pääsin ensimmäistä kertaa näyttämään sitä Traconissa, sain yllättävän paljon kehuja! Se nostatti minussa positiivista intoa jatkaa. Minusta cossi oli jo onnistunut (tai ainakin onnistuneempi kuin edeltävän vuoden) ja kyseisestä Thorin cossista tulikin yksi suosikeistani, vaikka nyt kokeneempana osaan kertoa, että siitä puuttuu vaikka mitä. Joskus teen sen uudelleen ihan vain silkasta nostalgiasta! Ainoat asiat, mitkä tässä minua todella harmittavat jo silloin ovat parta (kajaalilla piirretty), peruukki (väärä väri sekä se on todella afromainen) sekä miekan vääränlainen perä. Noh, aina voi parantaa!

Vuosi 2014, Tampere Kuplii, Desucon, Tracon 9
Thorin Oakenshield (sekä fem!Thorin oma versio ja Nania)
Löysin pari uutta conia ja uusia ystäviä, jee! Löysin myös viimein tavan tehdä oikeasti näyttävän parran, nimittäin partakreppi! Sittemmin en ole kuin kerran turvautunut Thorinin cossissa täysin kajaalilla tehtyyn partaan. Partakrepin kanssa saa kyllä kulutettua tunnista kolmeen tuntia Thorinin partaa tehtäessä, mutta kun näkee lopputuloksen, tietää, että se oli sen arvoista. Tajusin alkukeväisessä Kupliissa että Thorinin cossi on aivan kamalan kuuma myös syksyllä ja alkukeväästä. Minun olisi siis pakko keksiä kesällä odottaneeseen Desuconiin jotain vähän viileämpää - siispä tein fem!Thorinin mekosta, jonka olin juuri löytänyt kirpputorilta. Traconissa pyörin sunnuntaina furryhahmon ihmisversiona vain koska lauantai oli ollut niin rankka päivä Thorin cossissa ja miittiä pitäessä, sekä videota kuvatessa. Aivan, tämä oli se vuosi kun olin kahdella conivideolla
ja
(kamalaa mainostusta, hueh hueh)

Vuosi 2015, Yukicon 2.0, Tampere Kuplii, Desucon, TraconX
Thorin Oakenshield (AUJ Yukissa ja BOTFA king armor Tracon lauantai)
Nania Kupliilla, Alexa Desussa
Yuki tuli hieman yllätyksenä vaikkei tullutkaan. Emme onnistuneet hommaamaan lippuja tapahtumaan, mutta lähdimme silti. Olin näet luvannut olla mukana auttamassa kaveriani hänen luistelucosplayvideolla ja siispä hyppäsimme junaan ja pääkaupunkiin, jossa tapasin uusia ystäviä. Kuplii sen sijaan oli vanhojen kavereiden tapaamista ja furryna pyörimistä. Me päätimme ystäväni kanssa Kupliin aikoihin, että tekisimme tänä vuonna jotain TODELLA SUURTA - ja ilmeisesti se tarkoittaisi sormien tuhoamista pullon klipsuilla, sormien polttamista kuumaliimalla, tukehtumista automaalien hajuun kesähelteellä, tekonahkan rikkomista tallomalla, uuden maskin hankkimista kun ensimmäinen hävisi postissa ja ihan kokonaisuudessaan uuden tekemistä - nimittäin panssareiden, kenkien, vöiden, rengaspanssareiden, kruunun... emme koskaan olleet edes uskoneet tekevämme mitään edellä mainituista ja saimmekin käyttää koko kekseliäisyyttämme saadaksemme asun edes jotakuinkin sellaiseksi kuin ammattilaiset olivat sen elokuvaan taiteilleet. Löysin myös oman alteregon, Alexan, Desussa ennen Traconia, mutta kyllä tuo Thorinin asun tekeminen oli silti tämän vuoden suurin juttu ja se tullaan vielä uudelleen rakentamaan jahka koulut ovat ohi.

Vuosi 2016, tähän mennessä tapahtunutta Yukicon 3.0
Sanji 
Olen viimein pääsemässä todella kärryille cosplayn kanssa. Olen kasannut ison listan hahmoja/hahmojen asuja, jotka haluan tehdä tulevaisuudessa ja nyt alan todella nauttia myös muiden hahmojen esittämisestä kuin aina sen saman Thorin Oakenshieldin uudelleen vetämisestä (vaikka pidän siitä yhä kaikkein eniten). Tänäkin vuonna on luvassa vielä monta conia, mutta asuja tuskin - onhan tässä päästävä lukiosta, jotta voin saada päättäjäislahjaksi sen uuden ompelukoneen, käsin ompleminen kun sattuu paljon tehtäessä sormiin.

Tervetuloa siis cosplayn ihmeelliseen maailmaan kanssani! Toivottavasti viihdytte

No comments:

Post a Comment